En halua käyttäytyä “oikein”!

Ah! Mikä ihana aihe! Yks mun rakkaimpia, johon kulminoituu niin-niin-niin moni asia ja samalla mun koko elämänhistoria. Tämä kirjoitusaihe on ollu mulla mielessä jo jonkin aikaa, ei oo ollu vaan oikein aikaa istahtaa ja antaa tähän liittyvien ajatusten purkautua sormien ja näppäimistön kautta tietokoneen ruudulle. Kyse on tietenkin AITOUDESTA ja koska puhutaan mun lemppariaiheesta, oon tietysti tutkaillu asioita, jotka asettuu aitouden esteeksi.

Joka on yhtään mun juttuja seurannu, saattaakin muistaa, että oon kuvaillu itteäni luonnon lapseksi ja ehkä on kuullut myös aitouden valtavan suuresta merkityksestä mun elämässä niin töissä ku vapaa-aikana. YLI PUOLET mun elämästä (ja varmaan enemmänkin) oon kuitenkin toiminu omaa luonnon lapseutta ja aitoutta vastaan. Oon ollu kaikkea muuta ku aito ja silloin yrittäny elää elämää sillai niinku täällä ”kuuluu olla”. Oon laittanu itteni hyllylle ja yrittäny ahtautua mulle liian ahtaaseen muottiin. Tuo luonnon lapseus on kuitenkin aina kutitellu iholla ja herkkänä ihmisenä oon tuntenu nahoissani sen kun oon toiminu omaa aitoutta vastaan, se on tuntunu pahoinvointina, pistona sydämessä tai jotain muuta.

No miten täällä kuuluu olla? Mitä se tarkoittaa, etten mä halua käyttäytyä ”oikein”? Mä oon tässä viimeisinä vuosina päässy tuon aitouden ja vapauden kans lepattamaan sillä tavalla, etten enää oikein meinaa muistaa millainen käyttäytyminen on ”oikein”. Tai siis tarkoitan, etten meinaa muistaa miten joskus ajattelin asiasta ja millaisia koodeja olin aiemmin omasta ympäristöstä ja elämästä bongaillu ja yrittäny seurata. Joskus luulin että tuo mun kuva siitä miten täällä kuuluu olla, on totta. 

Tuossa jokunen viikko sitte menin jonottamaan Postiin pakettia. Olin toisella silmällä vilkaissu tekstarin ”paketti on saapunut”, siihen sen kummemmin keskittymättä (jep, itsediagnosoitu adhd). No tottahan toki menin siihen postiin, johon mun paketit aina tulee. Kun sitten lopulta pääsin kassalle, aukaisin viestin, jossa lukikin ”Salen pakettiautomaatti”. Siinä spontaanisti reagoin tähän havaintooni ja sanoin postivirkailijalle: ”NO VOI PERSE!, miksi tää paketti on Salessa tai siis miksi minä oon täällä!” Tuo ”PERSE!” tuli vissiin niin tunteella, että se aiheutti hilpeyttä niin postivirkailijassa kuin mun takana jonottavissakin. Siinä kun lähdin jatkamaan matkaa, hymyilin itsekseni. OLI MAHTAVAA huomata, etten enää edes muista millaista kieltä pitäisi käyttää tai mikä olis korrektia. Toki on tilanteita, jolloin suodattimia tarvitaan, eikä tuo etten halua käyttäytyä oikein tarkoita sitä, että käyttäytyisin moukkamaisesti (mun mielestä). Se, että saa olla puhtaasti ja aidosti se mitä on, puhua omalla suulla ja omalla tavalla, tuntematta itteä yhtään huonommaksi tai paremmaksi tai ylipäätään miksikään, on ihanaa. 

Kysyn uudelleen, miten täällä kuuluu olla? Mitä sä ajattelet? Millaisia juttuja sä oot jääny kantamaan? Millaisia sääntöjä tai käyttäytymiskoodeja sulla on? Tunnistatko millainen sun ihmiskuva on? Mihin se pohjautuu? Millaista historiaa kannat mukana eri sukupolvilta? Entä millainen naisen kuuluu olla? Entä miehen? En tiiä sinusta, mutta minä ainaki haluan liihottaa, lepattaa, ja rönsyillä, eikä tästä oikein pysty tekemään kompromissejakaan. Teen miten teen ja oon miten oon. Istun ruokapöydässä toisen jalan päällä. Kaivan nokkaa, jos minusta tuntuu siltä, että sitä pitää kaivaa. En ajattele tai analysoi etukäteen mitä on järkevää tai vähemmän järkevää sanoa. Jos sanon huonosti, osaan kyllä mennä itteeni ja pyytää anteeksi. Tiiän ettei mun rönsyily ja liihottelu miellytä kaikkia ihmisiä, ei edes kaikkia sellaisia, jotka on lähellä mun elämässä. Kun mä annan itteni olla vapaa, tunnen kuinka kaikki yhdistyy ihanan rennoksi harmoniaksi ja syväksi onnellisuudeksi. Eniten onnellinen minun puolesta on kuitenkin se pieni-Riikka, jonka joskus halusin hiljentää ja laittaa liian ahtaaseen boxiin. Että jos haluat saada mut ruotuun, I´m sorry, oon jo menetetty tapaus. Oon päässy vapauden makuun. Ja jos jostain, niin tästä haluan pitää kiinni.

Kokeileppa viikonlopun aikana tehdä jotain sellaista, mitä et normaalisti tekis vain siksi, koska sillä tavoin ei oo korrektia käyttäytyä. Pissaa suihkussa viemäriin, yhdistä verkkarit ja korkkarit, piereskele yleisesti, pue vastakkaiselle sukupuolelle tarkoitettuja vaatteita jos se saa sut hykertelemään, itke jos itkettää, naura jos naurattaa, jos joku kysyy sulta miten menee ja sua vituttaa, vastaa ihan ookoon sijasta ”no nyt vituttaa”, kerro spontaanisti sun todellisesta tunteesta vaikka kokisit sen olevan jotenkin turhaa tai väärin. Tai ihan mitä vaan. Ja miksi sun pitäis tehä jotain tämmöstä? No ihan huvikseen! Ei elämä oo niin vakavaa! Mä en yritä sanoa että sun pitäis heittäytyä mun lailla tälleen lepattelemaan aitoutta jatkuvasti, tottakai sääntöpoliisitkin saa olla sääntöpoliiseja, jos niin haluavat. Sen vaan sanon, että päästä ittesi vapaaksi edes silloin, kun oot yksin, edes pieneksi hetkeksi. Jos sulla on lapsia, anna heidän lepattaa aitoina, ei oo mitään syytä alkaa purkittamaan heitä. 

Parasta palautumista on kuitenkin se kun on sinut ittensä kanssa. Ihanaa viikonloppua!

Rakkaudella, Riikka

P.S. Jos haluat jeesiä aidomman ja vapaamman sinun vapauttamiseen, niin täällä ollaan! Maksuttoman 60 min tutustumisajan voit varata tästä (Kuusamo/ etäyhteys).

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *