Aloin tekemään instagram-postausta, mutta siitä tulikin blogiteksti. No ei haittaa, eihän tuota oo tullu hetkeen tänne blogiin kirjoiteltuakaan.

Väistämättä elämässä tulee vastaan kokemuksia ja ihmisiä, joille oot liikaa tai liian vähän. Kun olin nuori tyttönen, sellainen teini-ikäinen, yritin muovautua toisille sopivaksi. Lähdin muovaamaan ja muokkaamaan itseäni, olemaan jotain muuta mitä oon. Tuossa vaiheessa kaikki tuollaiset “liian herkkä” jne kommentit ei tehny hyvää. Mulla oli valtava tarve saada hyväksyntää siitä millainen olen kaikkine omine vivahteineen ja piirteineen.

Myöhemmin elämässä löysinkin hyväksynnän, mutta en keneltäkään toiselta. Hyväksyntä löytyi itseltäni kun reiluna parikymppisenä aloin ymmärtämään, että ne asiat joista minua kritisoitiin, oli niitä puolia joista ite tykkäsin itsestäni kaikkein eniten. Nyt ku oon lähempänä neljääkymmentä, elämä on tietysti antanut paljon lisää kokemusta, oppia ja oivalluksia. Minusta on ihanaa olla minä.

Vielä tänäkin päivänä aina joskus kuulen kommentteja kuinka oon liikaa sitä ja liian vähän tuota.

KYLLÄ, mun päässä tapahtuu liikettä, mulla on paljon hyviä (ja ihan höpöhöpö-) ajatuksia ja mulla on myös isot tunteet. Vaikkei ne mua heittelekkää miten sattuu, haluan ne kokea.
KYLLÄ, oon suurpiirteinen ja maalaan isolla pensselillä. Ja tiiän, kuinka se voikaan olla jonkun toisen silmään ärsyttävää.
KYLLÄ, tiiän että mulla on välillä vaikea keskittyä. Joskus on tosi vaikeaa löytää motivaatiota asioihin, jotka ei kiinnosta.
KYLLÄ, oon ihmisenä syvällinen ja en saa minkäänlaisia kiksejä perus-smalltalkista.
KYLLÄ, oon superherkkä ja onneksi olen, se on parasta. Herkkyys ja intuitio on myös mun tärkeimmät työvälineet töissä, minusta on ihana kun herkkyyden avulla ihmisiä pystyy kuulemaan “monitaajuisesti” (ja tietysti tätä sovelletaan myös itteen.)
KYLLÄ, mulle aitous on niin tärkeä juttu ja se tarkoittaa sitä että oikeasti oon mitä oon, olinpa sitte töissä tai kotona. (No okei, töissä en kiukuttele asiakkaille, kotona saatan joskus kiukutella.)
KYLLÄ, mua kiinnostaa mun elämä enkä suostu tekemään kompromissia siitä, joka mun sydämen sytyttää.
Jne.

Uskon, että oon liikaa monelle. Uskon myös, että joillekin oon liian vähän. Ja tämä on täysin ok. Mulle itselle oon kuitenki sopiva. Tykkään siitä että saan olla niinku oon. Just niin höpsö, just niin syvällinen, just niin pinnallinen, just niin herkkä, just niin itsepäinen, just niin lahopäinen, just niin “ufo”, joka ei aina tajua tätä maailmaa. Oon inhimillinen ihminen, keskeneräinen ja epätäydellinen. Välillä innoissani, välillä peloissani, välillä häpeissäni, mutta silti samalla rauhassa.

Tiiän myös, että toiset herättää minussa asioita. Joku toinen voi olla mulle liikaa tai liian vähän. Ja sekin on täysin ok. Se että oon jollekki liikaa tai joku on mulle liikaa, on oikeastaan sen ihmisen juttu, joka ei sitä toista kestä (poisluetaan tästä kaikki oikeasti myrkylliset jutskat). Ei tee siis ollenkaan huonoa ottaa peiliä kauniiseen käteen. Kahden ihmisen välissä on sairaan paljon tilaa ja mahdollisuuksia. Tilaa avata omaa maailmankuvaa, tilaa katsoa uteliaasti, tilaa hyväksynnälle, tilaa erilaisille mielipiteille, tilaa erilaisille persoonille. Tilaa miellyttää ja hukata itsensä, tilaa yrittää kontrolloida ja hallita, tilaa lakaista kaikki maton alle ja kuolla pystyyn. 

Oletko Sinä itsellesi sopiva? Ja mitä Sinä teet tuolla kaikella tilalla sun ihmissuhteissa? Elätkö sellaista elämää mitä haluat elää?

Jos mietityttää, täällä ollaan. <3 

-Rakkaudella, Riikka

Vieritä ylös