“Koulussa minua kiusattiin. Kiusaaminen teki minusta ujon, epävarman ja sisäänpäin suuntautuvan ihmisen. Välituntisin istuin penkillä ja seitsemän vuotiaana pikku tyttönä mietin maailmaa ja sitä miksi minua ei hyväksytä. Joko istuin tai keinun koko välitunnin, koska en uskaltanut mennä muiden lasten kanssa kiipeilemään telineisiin, koska pelkäsin niin paljon, että minut tönitään sieltä alas. Oli turvallisempaa…” (lue lisää klikkaamalla tästä) -Janna 15v

 

“…Silloin minun teki mieli lähteä pois luokasta. Luento oli niin minun sisälle menevä. Herkkyyteni kaivettiin esiin pelkästään puhumalla niin että teki mieli paeta. Mutta jäin paikalleni, istuin ja kuuntelin loppuun. Minuun osui, mutta pelkästään hyvällä tavalla. ” (lue lisää klikkaamalla tästä) -Jonna 28v

 

“Mielessä pyöri myös ajatukset siitä, mistä puhun ja miten. Osaanko siis käyttäytyä oikein toista miellyttääkseni. Minulla on ollut tapana pienentää ja muutella…” (lue lisää klikkaamalla tästä) -Niina 39v

“Niihin aikoihin vihasin itteäni enemmän ku mitään muuta, en nähny itessäni mitään hyvää. Sillon ku ihan ensimmäisen kerran suunnittelin vakavasti ja tosissaan oman elämän päättämistä, niin ainut syy, joka esti mua tekemästä sitä, oli Miika ja Julia, minun veljen lapset. Halusin nähä ku ne kasvaa. Ne rakasti mua aidosti. Kyllä moni muukin rakasti, mutta en…” (lue lisää klikkaamalla tästä) -Eeka 21v

“Olen yllätys, yllätys Taivalkoskella, koillismaalla, luonnon hellässä huomassa. Huvittavinta on tämä, että olen niin lähellä kotia ja kokemassa varmaankin yhtä elämäni käännekohtaisinta…” (lue lisää klikkaamalla tästä) -Sanna 54v

 

“Mielestäni tällaisia työpajoja pitäisi olla pakollisina opintoina kaikille sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmissa olijoille. Henkilökohtaisesti nostan…” (lue lisää klikkaamalla tästä) -Stina 36v

“Kuoreni on se iloinen ja sanavalmis mutta jossain siellä kuoren alla olen minä. Minä joka on herkkä ja hiljainen, epävarma ja jopa melankolinen joskus. En uskalla näyttää sitä toista puolta itsestäni koska se tulkittaisiin heikkoudeksi ja heikko en halua olla. Ikinä.” (Lue lisää klikkaamalla tästä) -Merja 33v

 

“Yleensä en päivittele juttujani, enkä ole esillä missään. Jotenkin nyt tunnen, ettei enään ole merkitystä mitä muut ajattelevat. Olen vain minä ja haluan kertoa nimeni ja antaa myös kasvot…” (Lue lisää klikkaamalla tästä) -Outi 46v

 

“Mulla on ollu tosi rankka lapsuus ja mua on käytetty hyväksi mun heikkouden takia. Mullahan oli vakava…” (lue lisää klikkaamalla tästä) -Tyttö 18v

 

“Minulle tunteiden tunnistaminen ja näyttäminen on välillä haastavaa – viha on erityisen vaikea tunne. Kun Riikka ehdotti vihan työstämistä kuvan kautta, ajatus houkutti. Keskisormien pystyyn nostaminen kuvissa oli…” (lue lisää klikkaamalla tästä) -Tanja 33v

 

”Tulin omakuvatyöpajaan etsimään hieman sumentunutta minääni. Avioliitto, lasten syntymät ja kiireinen arki ovat jotenkin sekoittaneet itseni etten oikein…” (lue lisää klikkaamalla tästä) -Jenni 33v