“Osallistuin sairaanhoitajaopintojen aikana voimauttavan valokuvan työpajaan, jossa oli aiheena ammatti-identiteetin kehittäminen ja kohtaamisen ymmärryksen syventäminen. Voimauttava valokuva on erityisen ajankohtainen menetelmä aina, mielestäni työpaja-tyylinen opetusmenetelmä kuljettaa osallistujan matkaa itseensä ja tukee ammatillista kasvua, nostaen esiin syvällisiä pohdintoja kohtaamisen merkityksestä ja siitä millaiset seikat vaikuttavat juuri omaan ammatti-identiteettiin. Mielestäni tällaisia työpajoja pitäisi olla pakollisina opintoina kaikille sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmissa olijoille.

Henkilökohtaisesti nostan hattua työpajan vetäjälle avoimen ilmapiirin luomisesta, hyväksyttävästä ja jokaisen yksilöllisestä kohtaamisesta sekä valokuvaussessioiden auki-purkamisesta. Toivoisin jatkossa työpaja-työskentelyn olevan laajempi kokonaisuus, kestoltaan pidempi. Erityisen hyvää työpaja-työskentelyssä oli yhdessä keskustelu, kokemusten peilaaminen ja prosessinomainen eteneminen.

fullsizerender-16

Tämä kuva on erityisen tärkeä minulle, sillä tässä kuvassa tunnistan omat heikkoudet, kipukohdat sekä samalla myös omat vahvuudet. Kuvassa kivet edustavat minulle selkäni takana menneisyyttäni ja edessäpäin tulevaisuuttani, näen kivet haasteeksi ja hyvin kasvattaviksi kokemuksiksi. Ne jättävät jäljen minuun kuten minä jätän jäljen toiseen ihmiseen kohtaamisen kautta.

Ammatillinen identiteettini tulee vahvistumaan entisestään, kun tiedostaa omat vahvuudet ja heikkoudet ja kyvyn peilata toimintaansa. Voimauttavan valokuvan –työpajoissa erityisesti oma ammatillinen identiteetti sai vahvistusta ja rohkeutta, mutta myös valokuvauksen kautta kuvien tulkinnassa heräsi monia kysymyksiä, tunteita ja jopa ahdistusta. Kysymyksiä ja pohdintoja aiheista millaisen jäljen jätän toiseen, osaanko kohdata toisen ihmisen mikäli en ole kohdannut täysin itseänikään? Ahdistus ja epävarmuus nousivat esiin ensimmäisellä työpajakerralla, kun asetuin kameran takaa kameran kuvattavaksi. Koen kuvaustilanteen ahdistavaksi, mikä johtuu epävarmuudestani ja hieman rikkinäisen minäkuvan vuoksi. Samaistun siihen ”Elsa”-rouvaan joka sukutapaamisissa aina jättäytyy pois kuvista.

Kohtaamisen merkitys korostui erityisesti työpajan kautta. Koin asioiden yhtenäisyyden merkityksen nousseen esiin uudelleen. Erityisesti peilaan aikaisempiin tilanteisiin/ kohtaamisiin ja  niissä tapahtuviin epäonnistumisiin ja onnistumisiin. Koenkin ettei kukaan ole täydellinen kohtaamisessa, mutta kohti aitoa kohtaamista täytyy jatkuvasti arvioida aikaisempaa kokemusta, oppia tilanteista ja pyrkiä aitouteen.”

-Stina 36v