Naisesta äidiksi ja takaisin

Kun bloggaaminen on osa omaa yritystoimintaa ja siihen liittyvää markkinointia, tuntuu että jutun pitää olla tietyllä tasolla. Tykkään itse siitä tyylistä vähä kaikessa, että pistän itteni likoon. Mutta kuinka raa´an timantin haluan postata julkisesti? Kuinka paljon itseä annan tähän tekstiin? Tän blogitekstin eka raakaversio oli niin puhtaan totuudellinen, että hyvä kun itse pystyin katsomaan omaa tekstiäni. Siitä tuli niin henkilökohtainen, että näytin sen ainoastaan miehelleni.

Kuten otsikko jo antaa ymmärtää, tänään haluan kirjoittaa äitiydestä ja naiseudesta, mutta myös parisuhteesta ja siihen liittyvästä vuorovaikutuksesta. Toki tätä voi peilailla myös yleisesti vanhemmuuteen tai seksuaalisuuteen. Oletko sinä vanhempi? Nainen, mies? Millaisena olet kokenut vanhemmuuteen kasvamisen ja millä tavoin lapset ovat vaikuttaneet parisuhteeseen? Minä olen saanut kolme suurta opettajaa, tytöt, jotka on 9- ja 7-vuotiaat ja 1-vuotiaan pojan. Itseasiassa tänään on mun nuorimmaisen synttäripäivä.

Jos puhutaan vuorovaikutuksesta, liikkuu se monesti hyvin pinnallisella tasolla. Pinnallinen keskustelu on ihan paikallaan, eikä kaiken todellakaan tartte olla syvällistä. Vuorovaikutuksen luonteeseen on kuitenkin hyvä kiinnittää huomiota, jos haluaa toisen ymmärtävän pienenkin siivun itteä. Toinen ei pääse ymmärryksen tilaan sinun asian kanssa, jos et anna siihen mahdollisuutta. No miten sen mahdollisuuden voi sitten antaa? Mahdollisuus on vaikea ottaa vastaan, jos keinona käytetään esimerkiksi pelien pelaamista, nalkutusta, torjumista tai ylianalysointia. Kun vuorovaikutusta lähdetään rakentamaan jonkin muun kuin avoimuuden kautta, syntyy usein paljon väärinymmärrystä, turhaa mökötystä ja pahaa mieltä, vaikka toki niidenkin kautta voi lopulta ymmärryksen saavuttaa. Entä jos voisimme viedä vuorovaikutuksen syvemmälle tasolle oman kumppanimme kanssa?

Kun kyseenalaistat kumppanisi toimintatapoja, sanojesi alla on myös sinun tarpeesi ja pelkosi. Ja kumppanisi sanojen alla on tietysti hänen tarpeensa ja pelkonsa. Se, että nalkutatko toiselle tekemättömästä asiasta vai käytkö tsekkaa mitä kyseinen asia sinussa oikeasti herättää, vaikuttaa merkittävästi tilanteen kulkuun, ymmärryksen löytymiseen ja lopputulokseen.

Otetaan esimerkki matkalta naisesta äidiksi ja takaisin, joka ei oo aina muuten ihan piis of keik ja vaatii monenlaista työstämistä, hyväksyntää, prosessointia joka taatusti vaikuttaa myös parisuhteeseen. Kumppanisi ei ole terapeuttisi tai ajatustenlukija, eikä hänen tehtävä ole parantaa sinun haavojasi, vaikka toki niissä pystyy myötävaikuttamaan tai vaihtoehtoisesti iskemään vyön alle. Naiseuteen ja äitiyteen liittyy läheisesti niin suhde omaan kehoon kuin omaan mieleenkin. Keho ja mieli kulkee käsikädessä ja sen vuoksi molemmat puolet on syytä huomioida. Aika helposti ajatuksista tulee päähänpinttymiä ja sitä myötä muuttuvat totuuksiksi, jotka voivat olla kaukana oikeasta totuudesta.

Ja nyt se esimerkki. Koska naisesta äidiksi ja takaisin naiseksi liittyy ainakin tsiljoona tunnepitoista juttua, on tää tilanne haastava. Jos arvioit kumppaniasi siitä onko hän läsnä, huomaako hän sinut, rakastaako hän sinua, miten parisuhde onkin niin muuttunut ja miksi nuo sukatkin jätti tuohon lattialle, alkaa päässä olemaan aikamoinen kasa erilaisia oletuksia siitä miten kumppanisi toimii ja miten hän ottaa sinut huomioon, osoittaa rakkautta jne. Pohjalla voi olla esim. tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi päivitetyllä keholla ja mielellä äidiksi tulon jälkeen, jonka taustalla kolkuttelee hormonimylläkän lisäksi pelko esim. hylätyksi tulemisesta. Saatat heitellä ilmaan vihjeitä, mitä kumppanisi ei ymmärrä, koska ei ole ajatustenlukija. Miten tilanne muuttuisi, jos avaisit tilannetta kumppanillesi? Kertoisit, ”Mun on vaikee hyväksyä kaikkia muutoksia itsessäni ja tää on mulle vaikee kohta. Huomaan, et pelkään, et sun rakkaus mua kohtaan muuttuu enkä enää kelpaakkaan.” Tottakai oman heikon kohdan/hetken näyttäminen on pelottavaa, mutta samalla se palkitsee kun uskalsit olla avoin ja rohkea. Jos kumppanisi ei ymmärrä ottaa koppia tilanteesta niin se on taas hänen oma juttunsa eikä muuten liity millään tavalla siihen kuinka ihana ja rakastettava ihminen sinä olet. Tärkeintä oli kuitenkin se, että uskalsit kohdata itsesi. <3

Kun mä aikanaan lähdin tähän parisuhteeseen, me tehtiin diili miehen kans, et ollaan toisille rehellisiä. Se on ollu tärkee ohjenuora ainaki itselle ja vaikka joidenki asioiden sanominen on niin pelottavaa, että ne pitää sanoa toiselle peiton alta tai jos ei muuten pysty, niin whatsapilla. Kyllä rehellisyys välillä sattuu, tänkin postauksen alkuperäinen raakaversio oli niin rehellistä ja luovaa pulputusta, että ei sitä ilman kyyneliä luettu. Myös toisen rehellisyys välillä sattuu, ja saa sattua, en minä mitään joojoo-kumppania halunnukkaa. Rehellisyys parisuhteessa on ollu erityisen tärkeetä myös naisesta äidiksi ja takaisin naiseksi matkalla. Se, että pystyy olemaan rehellinen parisuhteessa, vaatii ensin rehellisyyttä suhteessa itseen.

Entä jos oman itsen kohtaaminen tuntuu liian pelottavalta, voisko vaan lakasta maton alle? Avoimuus vanhemmuuden herkässä elämänvaiheessa kannattaa, sillä vanhemman hyvinvointi vaikuttaa oman hyvinvoinnin ja parisuhteen lisäksi myös merkittävästi varhaiseen vuorovaikutukseen. Lue uutta kansainvälistä tutkimustietoa varhaisesta vuorovaikutuksesta täältä.

Tsekkaa myös tulevat häppeningit: omakuvaretriitti: rakkaudesta kohtaamiseen, midfullness arjen voimavarana, ja tietoisuustaito-orientoitunut työnohjausryhmä.

Spread the word. Share this post!

Leave Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *