Vauva-arjen helpotukset

Terveiset Höpölästä. Jätettiin lasten kanssa oma pirtti isännän haltuun ja lähettiin mökkeilemään Taivalkoskelle. Mökin nimi on Höpölä ja mulla on vierähtäny aikaa että oon täällä ollu ihan ajan kanssa. Eka päivänä täällä kulkikin ihan sydämet silimissä. Aurinko paisto ja taivas näytti pelkkää sinistä, lapset uimassa, koira uimassa, vauvalle tissi syötettiin laiturilla ja siinä mummon kanssa kateltiin tyttöjen ilakointia järvessä.

Vauva-ajan ekat kolme kuukautta alkas olla takanapäin. Paljo on kolmessa kuukaudessa muutosta tapahtunu. Vauva oli aluksi osittain yövuorossa, mahavaivoja oli ja käytiin yks viikon mutka myös lasten osastolla. Kyllä väsymys yllätti, sen verran oli aika kullannu muistoja isommista lapsista. Nyt meidän pienellä on jo selkee rytmi ja mikäpä sen mukavampaa ku rento arki. Kasasin tähän juttuja mitkä on mua auttanu tässä ekan kolmen kuukauden aikana. Monet toimii myös muuhunki elämäntilanteeseen, joten nappaa mukaan jos kuulostaa omalta.

VISPILÄNKAUPPA ARJESSA. Nyt neuvo kaikille isännille, pussatkaa ohimennen, puristakaa perseestä (hyvän maun rajoissa), antakaa katseita jne. Ah, sen vauva-arjen keskellä on ihan parasta muistaa että kaiken vanhemmuuden takana olen silti myös nainen, ja kukapa siinä vois paremmin auttaa kuin isäntä. Toki varoituksen sanana, että juuri synnyttäneen naisen kans tilannetajua kannattaa käyttää, saattaa tulla nimittäin monenlaista vastareaktiota. Anyway, ehkä vauva-arjessa parisuhde helposti jää taustalle, ei sitä kuitenkaan kannata kokonaan pausettaa. Isännät voi todellakin olla helpottamassa tuota naiseuden kokemista ja ylipäätään muistamista, mutta päävastuu asiasta on mammalla. Äidit, kattokaa itteänne kerran ja vielä uudelleen, ihastu myös niihin kohtiin itsessä, joissa elämä näkyy. Elämä saa näkyä.

IHANAA, SYLIVAUVA. Kun on kyse pienestä vauvasta, on itsestäänselvää että vauva tarvitsee syliä. Meidän ukkeli oli viimeisen päälle sylivauva. Syli auttaa vauvaa rauhoittumaan ja läsnäolo, läheisyys ja tarpeisiin vastaaminen on supertärkeää varhaisen vuorovaikutuksen kannalta. Kuitenkin meitä on täällä moneen junaan ja voit kuulla kommentteja siitä, ettei kannata vauvasta sylivauvaa opettaa. Aikanaan ei olla osattu nähdä sylittelyn tärkeyttä, joka voi näkyä monien ihmisten asenteissa. Sylittele, lepertele, tuijottele ja nauti siitä kuplasta. Ihanaa, jos sulla on sylivauva. Tiiän, että se on myös rankkaa. Meillä tuo vaihe kesti yllättävän vähä aikaa, nyt poika tykkää sylin lisäksi touhuta lelujen kanssa sitterissä tai lattialla. Mua auttoi tuossa kaikkein tiiviimmissä sylivauvavaiheesa kantoreppu, jolloin sai kädet vapaaksi. Ehdottomasti paras hankinta kaikista vauvan tavaroista.

KYYNELEET ILOSTA JA RIITTÄMÄTTÖMYYDESTÄ. Niin ihanaa kun se vauva-arki onkin niin onhan siinä myös toinenkin puoli. Uuteen elämäntilanteeseen liittyy paljon muutoksia ja paljon tunteita, eikä pelkästään positiivisia. Väsyneenä moni asia vähintäänkin triplaantuu ja tässä kohtaa toivoisin kaikilla olevan mammakavereita kenen kanssa saa jakaa sitä kaikkea mitä elämässä on meneillään. Oo rohkea, uskalla kohdata myös ne niin kutsutut negatiiviset tunteet ja ajatukset, puhu niistä ääneen niin kuorma puolittuu. Mulla itketti välillä myös isompien lasten puolesta, kun olisin halunnu antaa enemmän heille. Uuteen elämäntilanteeseen piti päästä integroitumaan ja monia tunteita piti päästä tuulettaa kyyneleiden muodossa. Ja tottakai vauva-arjessa itkettää kaikki iloiset ja ihanat asiat. Mä herkistyn edelleen ukkelin naurusta ja kerran pääsi itku iltasatukirjasta mitä isommille luin. Nils Holgersson (vai miten kirjoitetaan) oli niin hyväsydäminen, että itkuhan se pääsi. Mutta mä oonki tämmöinen itkupilli. =)

MUMMOT. Verkostojen tärkeyttä ei passaa väheksyä. Aiemmin verkostoihin oli matkaa kaksi tuntia, viime kesän muuton jälkeen välimatka on enää puoli tuntia. Mummojen olemassa olo on ehkä yks parhaita asioita mitä mä tiiän. Viimeisen kolmen kuukauden aikana on ollu mummojen suhteen parasta se, että on saanu pirttiin enemmän sylejä silloin ku on tarvinnu ja yllättävän terapeuttista on myös hypistellä kauppareissulla Sittarin alemekkoja toisen aikuisen kanssa. On meillä nyt verkostoja ihan naapurissakin, jossa asuu appiukko. Appiukko kuuluu tiiviisti meidän arkeen ja on tehny ihan mielettömän työn tämän pirtin kasvojen kohotuksen suhteen. Appiukko on siitä ihana, että hän huomioi aina kaikki lapset ja on aina valmis jeesimään, oli kyse pyörätelineestä tai ihan vaan isompien lasten back up turvasta jne. Myös lasten suhdetta mummoihin ja pappoihin on aivan liikuttavan ihana seurata. En siis todellakaan voi valittaa, enkä valita. Muistan kuitenkin myös sen ajan, kun olin totaali-yh eikä verkostoja lähellä ollu. Jos sulla ei oo luomuverkostoja, ala kasaa verkostoa muita reittejä esim kavereista ja myös monet järjestöt tekee aivan huippua työtä tämän asian eteen. Jos sulla taas on verkostoja kuten mulla, ole superkiitollinen.

LUOTTOYSTÄVÄ JA LATURIT. Mulle yks tärkeimmistä latureista on luonto. Onneksi asutaan näin keskellä mettää, että laturia saa jo ikkunasta ulos kattomalla. Luonnolla on parantava vaikutus. Tuossa alempana kuva mun tämän hetken laturimaisemasta täältä Höpölästä. Toinen laturi mulle on kaupassa käynti ja ihmiset. Tietyin väliajoin on vaan päästävä ihmisten ilmoille, oli se luonto kuinka ihana tahansa. Toivon, että kaikilta löytyisi latureiden lisäksi yksi tärkeimmistä latureista, luottoystävä. Ystävä, kenen kanssa polut menee ees jollai tasolla vierekkäin, joku joka tajuaa just sua ja kelle saa näyttäytyä täysin raakileena omien epävarmuuksien ja häpeän kanssa. Luottoystävän lisäksi mä tartten ihan ehdottomasti luottokampaajan, ku tukka on hyvin niin kylläpä piristää arkea erittäin paljon.

PERUSTARPEET JA OIKOTIET. Vauva-arjessa monia asioita saa luovia että homma toimii. Mikään ei oo itsestäänselvää ja voi olla että pitää käyttää pelisilmää siihen että ehtii ja muistaa ylipäätään syödä. Uni on supertärkeää ja sitä kannattaa tankata kun on mahdollisuus. Vauvan kans ei välttämättä pysty panostamaan esimerkiksi ruuan laittoon sillä tavoin kun on tottunut eikä suihkunkaan välttämättä pääse silloin kun haluaa. Aina ei jaksa, eikä pidäkään jaksaa, varsinkaan pestä hiuksia. Valitse siis ne oikoreitit mitkä helpottaa sua. Muista myös ottaa apua vastaan. Mä vannon kuivashampoon nimiin. Joissakin jutuissa voi todellakin käyttää oikotietä. Perustarpeista kannattaa ehdottomasti pitää huolta, koska sillä on suora yhteys omaan ja vauvan hyvinvointiin.

OMAT MUROT. Vaikka vauvan syntymä on maailman paras ihme, niin silti myös ihanat elämänmuutokset on kriisejä, jotka herättää paljon suuntaan jos toiseen. Siinä hormooneissa ku vielä koittaa pysyä edes suunnilleen järjissään, voi myös parisuhde saada liikkeelle uudenlaisia tuntemuksia. Ihminen on todella super keksimään todella monenlaisia odotuksia elämän suhteen ja mitä sitten ku elämä tarjoilee odotuksille vähän toisenlaista lääkettä. Ei toisen osapuolen olekaan tarkoitus toimia kuin ajatus, pettymykset kuuluu diiliin. Pikkulapsiaikaan liittyy aina omanlaisia haasteita kun parisuhteen omaa aikaa on huomattavasti vähemmän. Kaikki opettelee uutta arkea ja väsymyskin vaivaa. Joten jos ottaa päähän koko parisuhde niin ootappa vaikka kolme vuotta. Sitten vauva-arki on jo ihan eri vaiheessa. Ei siis kannata turhaan alkaa kuseskelemaan omiin muroihin. Asia on taas sitten toinen jos parisuhde on oikeasti haitallinen. Meni miten meni, elämä kantaa.

SUPERVOIMA eli vaisto ja oma intuitio. Sinä tunnet oman lapsesi ja olet paras asiantuntija, ei korkeasti koulutettu lääkäri tai muukaan ammattilainen vaan sinä. Joskus omien lasten hyvinvoinnin eteen joutuu taistelemaan. Luottamusta siihen että itse tietää voidaan varmasti koetella. Äidit on toisilleenkin helposti aika tuomitsevia kun kaikilla on se oma tieto paras tieto. Lapsi kasvattaa vanhempia siinä oman kasvun myötä koko ajan, lapsi hoitaa oman puolensa ja vanhemmilla on sitten se oma puolensa, jossa luottamus itseen ja omaan vaistoon auttaa paljon. Ja jos joskus et tiennytkään ja erehdyit, nou hätä, se on vaan inhimillistä. Vanhemmuuteen ja arkeen on myös saatavilla tukea, joten jos arki tuntuu kuormittavalta, kannattaa ehdottomasti jutella siitä neuvolassa.

WHITE NOISE. Mun uusin tuttavuus vauva-arjessa ja voin sanoa että oon innoissaan. Jos aihe ei oo sulle tuttu niin hae youtubesta “white noise” hakusanalla. Mä oon aivan yllättyny tämän vaikutuksesta, vaikuttaa nimittäin tosi hyvin pikku-ukkelin rauhoittumiseen ja nukahtamiseen. Ja mikä parasta, oon huomannu hyviä vaikutuksia myös siihen miten esim lentokoneen suhina parantaa minun keskittymistä jos teen esimerkiksi koneella jotain. Tätä aion itse käyttää itelleni ja lapsille ihan takuulla. Iso suositus kaikille vauvaperheille. Isäntäki tuumasi että kohta voidaan lentää helposti Thaimaaseen lomalle kun tuo lentokoneen suhina on niin rauhoittava ääni pojalle. =)

Rento lomailu jatkukoon, mitkä asiat sua auttoi alle 3 kuisen vauva-arjessa tai muuten elämässä? Mitähän kaikkee seuraavan kolmen kuukauden aikana ehtiikään tapahtua, toivottavasti ainakin oman hyvinvoinnin edistämistä uuden harrastuksen myötä ja pari semmoista työkeikkaakin tulossa lähiaikoina jotka kuulostaa enemmän ku hyvältä. =)

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *